Tommin politiikkanurkka. Kaikki kulttuurit on tuhottava

Psykopaatin käsikirja. Osa 1. Koulukiusaamisen alkeet.

Peruskoululainen, jos olet muita fiksumpi, verbaalisesti lahjakas ja suhteellisen lihaksikas, ryhdy koulukiusaajaksi. Siitä on hyötyä niin kouluaikoina, kuin myöhemmin työelämässä. Saat arvostusta ja huomiota. Se on aina hyväksi.

 

1. IDENTITEETTISI

Sinulla pitää olla aatteita, mielipiteitä. Asioita, joiden puolesta puhua. Siinä voit itse kehitellä lauseiksi joitain omia aatoksiasi maailman asioista ja ota huomioon millainen itse olet. -Täytyyhän sinun mahtua aatteesi sisälle. Esimerkiksi ´peruskoululaiset ovat perseestä´ olisi tällainen typerä mielipide. Kun olet kehittänyt mielipiteistäsi hyviä, aloita karsiminen ottaen huomioon, että saat mielepiteistäsi yleisiä aatteita vastaavia, omaperäisiä ja radikaaleja. Sen jälkeen karsi vielä sen verran, että jotkut luokka"tovereistasi" jäävät näiden aatteiden ulkopuolelle. Eli, jos vaikka luokallani on pullukka tyttö, perustele miksi pullukat tytöt ovat huonompia kuin muut, sillä juuri tällä keinolla saat ihmiset ajattelemaan, että olet parempi kuin muut; näyttämällä, että muut ovat sinua huonompia. Sanot jotain yleisesti mukavaa, jotta saat ihmiset myöntäilemään ja sitten halvennat jotain tyyppiä, saat kaikki ajattelemaan, että tyyppi, jota halvennat, on halveksinnan arvoinen.

 

2. LEIMAAMINEN

Ennen kuin lähdet halveksumaan, mieti onko luokallasi ihmistä, joka saattaisi leikkiä sankaria ja puolustella kiusattua, haukkua sinua takaisin ja sinä vastaisit kiukuspäissäsi jotain surkeaa tai tökeröä, kuten vaikka; "haista vittu." Hän naurahtaisi, eikä sinua otettaisi enää niin vakavasti. Urasi koulukiusaajana vaikeutuisi. Joten sinun pitää miettiä, onko luokallasi tällaista tyyppejä? Jos on, mollaa häntä ensimmäisenä. Jos hän on myös verbaalisesti lahjakas, pilkkaa häntä aluksi silloin, kun hän ei ole paikalla. Eli siis puhu hänestä pahaa, ja pyri kuulemaan hänestä pahoja asioita. Kysele ihmisiltä hänestä. Ja kun pilkkaat häntä sitten kasvokkain, pilkkaa henkilökohtaisilla asioilla ja pyri saamaan hänet sanomaan takaisin jotain tökeröä, kuten; "haista vittu." Kun vastaat hänelle naurahtamalla, olet voittanut. Ja vaikka kyseessä ei olisi mikään sankari tai muutenkaan verbaalisesti lahjakas tyyppi, älä missään nimessä käytä tavallisia haukkumislauseita (esim. "haista"-alkuiset), niiden kuuluu olla henkilökohtaisia. Muista, että ulkonäön pilkkaaminen on helpointa. Halveksi heitä, jotka olet jättänyt aatteiden ulkopuolelle. Tee sitä lähes päivittäin. Arvostele myös ympäristön asioita ja ajankohtaisia asioita joka päivä. Vaikka esim. sitä, että viikonloppu on liian lyhyt. Pääasia että olet äänessä ja että sinua kuunnellaan. Yleisten hyväksyttyjen asioiden ääneen sanominen voi tuntua hölmöltä, mutta se on hyödyksi myös. Esimerkiksi politiikot tekevät tätä jatkuvasti. Seläntakana puhumisesta on hyötyä, joten sitä kannattaa harrastaa mahdollisimman paljon. Myös perättömien juttujen levittäminen kannattaa, niin muista oppilaista kuin itsestäsi. Aina riittää tolloja, jotka uskovat tarinasi siitä kuinka teit jotain loistavaa. Muista myös rämäpuhelin teoria, eli että tarinat muuttuvat kulkiessaan eteenpäin. Voit laittaa jotain pikkukehu-juttuja kiertämään ja joku saattaa kuulla ne suurissa mittakaavoissa, eikä silloin ole väliä uskooko joku yksilö tätä tarinaa vai eikö hän usko tarinaa. Pääasia on se, että sinulle muodostuu maine. Ja kun levität muista oppilaista pahoja juttuja, tee se niin, ettet jää kiinni, jotta et saa paskanjauhajan mainetta. Paskan jauhaminen silti kannattaa. Ihmiset leimaantuu ja menettävät uskottavuutensa. Muista, että monesti hyvinkin pieni negatiivinen toteamus ihmisestä vyöryy suureksi pahansuovaksi juoruksi, kun ihmiset pääsevät keskenään hölöttämään. Valheen ei siis tarvitse olla suuri. Uskomaton sen ei ainakaan kannata olla. Loppujen lopuksi pääpointti vain on se, että valitsemastasi oppilaasta aletaan puhumaan pahaa. Se taas tuo lisää kontrastia siihen kuinka katu-uskottava sinä olet. Sinun pitää loistaa muiden joukosta.

 

3. KAVERIT

Yllä olevilla asioilla saat arvostusta, mutta muista myös mollata "yhteistä vihollista", eli opettajaa. Mieluusti kesken oppintunnin kun kaikki ovat kuulolla. Tämä voi johtaa kaikkeen pahaan, kuten kirjeeseen kotiin, jälki-istuntoon tai muuhun samankaltaiseen, mutta saatpas kuitenkin oppilaiden suosion. Nyt luokka"tovereillasi" on sinusta sellainen kuva, että olet kova tyyppi, ilmaisun hyvässä ja huonossa mielessä. Ja sitten voit aloittaa kavereiden hommaamisen. Kavereista on aina hyötyä. Kaikesta ei selviä yksin. Ja lisäksi, kyse on ihmisten kontroloimisesta, joten tarvitset ihmisiä ympärillesi. Kaverit kannattaa valita "keitä tarvitsen"-menetelmällä. Ota siis persoonallisia ja vahvoja tyyppejä, älä kuitenkaan sinua verbaallisesti lahjakkaampaa, hän voi olla uhka. Ja valitse ystävät siten, että kukaan heistä ei tunne toisiaan valmiiksi. Siten, että olet heille se ainut yhdistävä tekijä. Näin saat heti alkuun johtajan roolin. Vaikka oletkin luokan painajainen, saat kyllä ystäviä. Kun kutsut jonkun ihmisen viettämään aikaa kanssasi, hän ei kehtaa kieltäytyä, koska pelkää sinun sitten kiusaavan häntä. Tai olet kiusannut häntä jo aiemmin, ja sitten tämä tyyppi tajuaa, että kiusaus loppuu, jos alkaa ystäväksesi; hän tarttuu tilaisuuteen. Tai sitten hän pitää sinusta ja arvostaa sinua, koska olet kovis. Ja jos tapahtuukin se, että hän kieltäytyy, aloita helvetillinen kiusaaminen. Siten ihmiset oppivat, että kanssasi on fiksua ystävystyä. Ja siitä tulee koulussa yleinen tavoite. Päästä silmissäsi hyvään asemaan. Ajan myötä olet saanut koottua kunnollisen läjän kavereita. Teitä mitä todennäköisemmin aletaan kutsumaan *sinun nimesi* ja kumppanit. "Kumppanit"-sana kyllä varmaan koravataan jollakin fiksummalla termillä mutta kuitenkin. Kavereidesi kanssa pidätte huolen siitä, että luuserit pysyvät luusereina. Ja aina, kun ilmestyy joku tyyppi, joka viestittää asenteita, jotka menevät ristiin teidän asenteidenne kanssa, tiedätte kenestä tulee seuraava silmätikkunne. Varokaa kuitenkin sitä, että teette tästä kaverista marttyyrin. Pyrkikää ensin nolaamaan hänet ja sen jälkeen kiusatkaan häntä tästä nolosta syystä. Älä ikinä paljasta, että kiusaat jotakin siksi, että pidt häntä uhkana. 

 

4. KIUSAAMINEN

Älä koskaan kiusaa siten, että siitä voi tulla sinulle pahoja ongelmia. Eli kaiken näkyvän ja pysyvän voit jättää pois kouluajalta. Eli lyöminen ei ole välituntihommaa. Töniminen sen sijaan on vähintäänkin suotavaa. Sitä opettajat eivät huomaa, eikä sitä pidetä "isona juttuna." Se ei edes käy kovin kipeää. Se vain näyttää tyhmältä, kun toinen meinaa kaatua. Tälle "uhrille" varmasti nauretaan tästä hyvästä, mutta jos löisit uhria julkisesti, uhri saisi kaiken myötätunnon, ja sinusta alettaisiin puhumaan pahaa. Lisäksi opettajat ja vanhemmat astuisivat luultavimminkin kuvaan. Voit aina uhota, että saatat vetää turpiin koulun jälkeen, mutta tätä ei tarvitse toteuttaa. Kunhan on pelkoa ilmassa. Mutta jos tulee tilanne, että väkivalta on pakollista, järjestä asiat siten, että tappelu käydään paikassa, jossa ei ole ylimääräisiä katsojia. Tee selväksi, että vanhemmille/opettajille kertominen on nössöjen touhua ja lupaa kiusata enemmän jos joku kertoo. Rääkkää aina kun satut vaikka kaupungilla törmäämään. Hanki uhriesi puhelinnumerot ja lähetä ilkeitä tekstiviestejä. Ota myös selkoa heidän kotisoitteistaan ja kerro heille, että tiedät missä he asuvat. Yritä myös saada kaikista (myös opettajista/vanhemmista) selville salaisuuksia, joilla voit kiristää. Kyse on vallasta. Sitä sinun kuuluu vaalia. Kiusaaminen on kaikkein onnistuineinta silloin kun se nähdään asiana, jolle ei voida mitään. Silloin se pyritään lakaisemaan maton alle, ja sen olemassaolo kiistetään. Kun olet kiusaajana siinä pisteessä, että kiusaamista ei pidetä sinun aiheuttamana asiana, vaan kiusatut eivät tule ylipäänsä kenenkään kanssa juttuun, vaan kaikki muutkin syrjivät heitä, opettajista lähtien, olet päässyt kiusaamisessa riittävän pitkälle, sillä harvemmin kiusaajia pyritään etsimään ja heitä "rankaisemaan," sen sijaan kiusattuja pyritään auttamaan. Tämä taas luo kuvan, niin kiusatuille kuin muillekin, että kiusattuna oleminen on kiusatun itse aikaan saama asia. Parhaassa tapauksessa heidät laitetaan eri kouluun, mahdollisesti erityispedagokokiseen oppilaitokseen. Sitten sinun pitää vain tehdä sama juttu uudelleen uusien uhrien kautta.

 

LOPUKSI

Seuraavia asioita on hyvä kehittää.

1. Verbaalisuus.

Internetin foorumit. Pyri väittelemään mahdollisimman paljon. Nickin takana häviämisellä ei ole mitään merkitystä, koska voit aina ottaa käyttöösi uuden nickin. Pääasia, että opit termejä, käteviä lauseita ja opit väittelemään paremmin.

2. Lihakset.

Yksinkertaisesti, aloita jokin urheiluharrastus. Siitä on myös imagon rakentamisen kannalta hyötyä.

3. Manipulointi.

Osaa heittäytyä uhriksi ja osaa syyllistää. Löydä muista tekopyhiä ja ristiriitaisia piirteitä. Esimerkiksi lauseen aloittaminen sanoilla "minä en sentään.." on yleensä toimiva ratkaisu.

4. Kaverit.

Osaa myös olla aidosti mukava. Kaverit puolustavat sinua enemmän, jos ainoa kannustin ei ole pelko.

5. Maine.

Leimaa kaikki sinusta ilkeästi sanottu asia valheeksi. Äläkä toista niitä asioita, joita yleisesti pidetään paheksuttuna. MUTTA älä koskaan missään tapauksessa pyydä anteeksi. Jos olet tehnyt jotain väärää, se on inhimillinen erehdys, ja anteeksi saaminen on itsestäänselvyys. Sitä ei tarvitse pyytää, eikä sinun tarvitse olla pahoillasi. Älä kadu. Käyttäydy kuin pyrkisit aina tekemään oikein, niin ihmiset saavat sinusta kuvan, ettet tee mitään väärää.

Kun nuo asiat ovat kunnossa pääset pitkälle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Huoh, tuli niin kouluajat mieleen.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset